Pieksämäen kisareissu
Pitkästä aikaa olin päättänyt itse ratsastaa kilpailuissa.
Edellisen kerran olin kisannut 26.4. eli ihan alkukaudesta. Kisoihin lähtö tapahtui jo rutiinin omaisesti
ja kaikki meni hyvin siihen asti kunnes olimme kohtuu lähellä kisapaikkaa.
Jostain syystä en yhtään hahmottanut mistä kohtaa olisi pitänyt kääntyä ja jouduimme
tekemään useamman U-käännöksen loppumatkasta koska ajoin risteyksistä ohi.
Onneksi olin viikkoa aiemmin ostanut maasturin joten mutaisilla pikkuteillä
kääntyminen oli helpompaa kun auto ei jäänyt sutimaan tyhjää.
Kun pääsimme kisapaikalle olimme jo hieman myöhässä ja tuli
hirveä kiire saada Aatu kuntoon ja verkka-alueelle. Verkka jäikin sitten hyvin
vajaaksi ja tiesin jo radalle mennessäni ettei se tule onnistumaan kovinkaan
hyvin. Aatu oli jännittynyt ja vielä jäykkä matkasta joten toivoin ehtiväni
ravaamaan reippaasti muutaman kierroksen kouluaitojen sisällä ennen
suoritustani.
Edellisen ratsukon tullessa pois radalta pääsimme Aatun
kanssa aitojen sisäpuolelle. Minua jännitti ja niin myös Aatua, mutta yritin
ratsastaa sitä reippaasti eteenpäin. Pääsin ensimmäisen pitkän sivun puoleen
väliin kun kuulin jo tuomarin vihellyksen ja siinähän se paniikki sitten iski.
Muistan miettineeni vain että enkö saa edes kiertää rataa rauhassa ennen
aloitusta. Tietysti jos omat ajatukset olisivat olleet kasassa olisin muistanut
että minulla on 45 sekuntia vielä aikaa kiertää kenttää mutta stressi ei niin
hyvin sujuneesta matkasta ja kiireestä aiheutti sen että tuo asia ei edes
tullut mieleeni. Niinpä tein vain pari volttia ja lähdin suorittamaan rataa.
Aatu tuijotti jokaista nurkkaa, valkoisia aitoja, tuomaria, katsomoa ja tunsin
vain kuinka epätoivo kasvoi mielessäni. Ratsastin kuitenkin radan loppuun ja
lähdin pettyneenä lopputervehdyksestä kohti odottelualuetta. Radasta saimme tasan 55% joka oli mielestäni
hyvin ottaen huomioon miltä suoritus itsestäni tuntui.
Heti odottelualueelle päästessäni tulin alas selästä ja
annoin Aatun Emmille. En koskaan halua purkaa turhautumista hevoseen joka kyllä
yrittää eikä voi tämmöisessä tilanteessa ymmärtää turhautumistani. Emmi lähti
kävelemään Aatun kanssa sillä aikaa kun menin juttelemaan kisatuttujen kanssa
radasta. ”Onneksi” muillekin oli käynyt samoin ja vertaistukea oli saatavilla. Tämähän
oli täysin oma moka että rata meni huonosti. Syyllistä on turha etsiä
hevosesta, kisajärjestäjästä, pohjasta tai mistään muustakaan. Omat kisahermot
eivät vain riittäneet ja sen takia näin pääsi käymään.
Toisen radan verkkaan lähdin paremmalla keskittymisellä.
Verkkasin yhdessä muutaman tutun kanssa ja saatiin jo verkassa vertaistukea
kisakavereilta. Radalle lähdin hyvällä mielellä ja Aatu tunti todella hyvältä.
Tällä kertaa ehdin kiertää aitojen sisällä useamman kierroksen ennen vihellystä
ja näytin Aatulle kaikki sen mielestä pelottavat kohdat. Kun tuomari vihelsi
tuntui kuin Aatukin olisi ymmärtänyt että nyt se alkaa. Se suoritti parhaalla osaamisellaan ja oli
kuulolla kuunnellen jokaista apuani.
Aatu esitti esimerkiksi sellaista keskilaukkaa mitä en ole
treeneissäkään koskaan saanut aikaiseksi.
Itse mokasin muutamat radan osat vaatimalla Aatulta enemmän kuin mihin
se pystyy aiheuttaen tahtirikkoja ja epämääräisiä teitä. Lopputervehdykseen
tultaessa mokasin pysähdyksen ja unohdin lopputervehdyksen. Olin niin
onnellinen ja ylpeä Aatusta että kaaduin sen kaulalle taputtaen sitä hurjasti
heti sen pysähdyttyä. Tajusin kuitenkin nopeasti että ”ainiin se tervehdys”,
nousin ylös, tervehdin tuomaria jota nauratti tilanne ja lähdin kävelemään
pitkin ohjin pois radalta. Tulos radasta oli 56,667% joka on Aatun tämän kauden
toiseksi paras tulos sekä minun paras tulos Aatun kanssa.
