keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Paluu elävien kirjoihin

Siitä on vähän reilu vuosi kun olen viimeksi kirjoittanut blogiin. Tänään päätin alkaa taas kirjoittaa ja kokeilla jos se nyt tästä lähtisi. En tule kirjoittamaan joka päivä tai edes joka viikko vaan silloin kun minusta siltä tuntuu.

Intoni hevosblogin kirjoitukseen lopahti kai siksi, että saan hyvin harvoin ratsastuksestani kuvia, mielestäni pelkkä teksti on vähän tylsä lukea ja kirjoittamisesta tuli jotenkin pakkopullaa.
Olin tässä vuonna 2016 pitkällä ratsastustauolla. Ratsastustaukoni alkoi maaliskuussa, jolloin kävin leikkauksessa. Molemmista kainaloistani leikattiin patit ja muutama imusolmuke heti maaliskuun alussa. Leikkaus jännitti minua aika paljon, sillä koskaan aikaisemmin en ole ollut leikattavana. Leikkauksen jälkeen vietin yhden yön sairaalassa ja pääsin heti seuraavana päivänä kotiin. Viikon olin melko toimintakyvytön käsien suhteen, kun niitä ei saanut nostella tmv. Haavojen paranemisen kanssa oli todella paljon ongelmia ja nyt melkein vuoden jälkeen haavojen paranemisen kanssa on yhä ongelmia..



Hevosrintamalla oli hiljaiseloa maaliskuusta syyskuuhun. Yhden kerran tänä aikana olen käynyt moikkaamassa Aatua tallilla ja kävin myös kerran Ratsunaisessa, jonka jälkeen ajattelin, että palaan tallille vasta kun pääsen itse ratsastamaan. Kaipuu ratsastamaan oli vaan niin kova, että oli vaan tuskaa katsoa kun muut pystyi ratsastamaan, mutta minä en. Näin siis helpommaksi jättää kokonaan menemättä. Olen palannut nyt vakiotunneille Ratsunaiseen ja toivon pääseväni pian treenaamaan myös Aatun kanssa.

Aloitin tammikuussa 2016 opiskelun audiovisaalisen viestinnän parissa ja olen saanut uusia kavereita :) Leikkauksesta huolimatta pääsin myös opiskelu alaani kuuluvaan kesätyöhön. Kuopiossa kuvattiin kesällä elokuvaa nimeltä Karuselli, jossa näyttelee mm. Jussi Parviainen ja Sakari Kuosmanen. Olin tuotannossa somettajana sekä valokuvaajana. Kesätyö oli tosi mukava ja ihmiset joiden kanssa oltiin joka päivä oli ihan huippuja!
Aloitin myös vihdoin ja viimein autokoulun! Enää olisi teoriakoe ja vikat ajotunnit + inssiajo. Jännäää :D


               Kuva: Juho Lintu


Minulle vuosi 2016 on ollut henkisesti aika rankka vuosi, varmaan elämäni rankimpia. Kesällä jäi paljon haluamiani asioita tekemättä ja ystäviä näkemättä.. Helteet pahensi haavoja, enkä päässyt koko kesänä edes uimaan. Myös lihaskunto on heikentynyt hikiliikuntakiellon takia. Kuvitelkaa itsekkin jos ette saisi liikkua yhtään ylimääräistä yli puoleen vuoteen. Ratsastuksessakin tunnen jääneeni junnaamaan samaan kohtaan enkä pääse eteenpäin.
Tämän hetkinen tilanne mikä minulla on mm. terveyden kanssa on syönyt minun itsetuntoani isoin haukuin. Olen yrittänyt pysyä positiivisena, mutta tuntuu, että kokoa ajan sataa lisää paskaa niskaan. Itkin usein ja nyt myös motivaationi piirtämiseen ja valokuvaamiseen on jossain hyvin kaukana. Toivottavasti vuosi 2017 olisi edellistä parempi!