perjantai 30. elokuuta 2013

Ratsastustunti Maxilla



Tässä nyt video keskiviikon tunnista. Kertokaa mitä ootte mieltä, pitääkö mun höpöttää teille vai olla höpöttämättä ja myday video on aluillaan niin onko se hyvä idea?

maanantai 26. elokuuta 2013

Kisaponiksi?

Hei vaan! Tänään kävin ratsastamassa rästitunnin ja menin Nicalla. Nicasta on nyt tosiaan tullut minun suosikki poni! Tunnilla työskenneltiin ympyrällä. Nica oli melkeinpä koko tunnin tosi kiva ja meni mukavassa muodossakin. Laukan kanssa olikin työ! Ei aluksi meinannut laukka nousta ei millään ja Nica mennä sipsutti innoissaan ravia. Suvi sanoi että käytä ääntä apuna. Eli kun nostin laukkaa samalla sanoin reippaasti "laukka" niin alkoihan se sitten vihdoin laukata. Lopussa tulikin tosi hieno laukannosto eikä tullut ekana kiitoravipätkää :D Loppukäyntien aikana Suvi sanoi että voisin Nicalla osallistua ainakin tallin omiin koulukisoihin ja laittaa minulle nyt sitten tunnille enemmän Nicaa.








Ja satulan siirtämistä taaksepäin.. :)


Satula taas valunu eteen..



perjantai 23. elokuuta 2013

Ratsastustunti Deellä

Keskiviikkona olin taas ratsastamassa ja kun tulin tallille hepat oli jo valmiiksi jaettu. En ollut mennyt Deellä kuin yhden kerran aikaisemmin joten vähän kauhistutti että mitenköhän menee... No melko hyvinhän se meni, heppa alkoi mennä sitten lopputunnista ihan hyvin ja alkoi pyöristyä niskasta. Tehtiin tunnilla enimmäkseen työskentelyä käynnissa koska me tehtiin takaosa käännöksiä. Eka ei meinannu mitenkään hoksata sitä mut kyl tuli sit ihan hienojakin pätkiä! Laukassa Dee oli ihana :) 

Jostain syystä video heiluu oudosti vaikka tube teki siihen muka korjauksen mutta se pahenti vaan sitä ja latasin sen sitten uudestaa ja en tehny korjausta nii nyt sitä videoo joka ei heilu, ei voi löytää sieltä sillä videon nimellä enkä tiiä miks :o  mutta linkillä kyllä näkyy ku kopsasin url-osoitteen...

Linkki PAREMPAAN videoon  laittakaahan videoon laatuja ;DD




torstai 22. elokuuta 2013

Vastaus anolle

"Moi! Anteeksi mutta minua häiritsee suunnattomasti se että sanot aina että joo mentiin jotain metriä ja tällei ja että aina ei mee hyvin. Mutta millonkas niitä hyvin menneitä kuvia tai niitä 100cm kokoisia esteitä tänne blogiin tulee.ja kun puhut aina että meette niin isoja ja oot niin hyvä mutta kisaat sitten 50cm ja sillei. Voisi ehkä miettiä hieman tasoasi että minkä tasoinen oikeasti olet etkä minkä tasoinen haluaisit olla. Ja kun sun hevonen kulkee kuulemma aina peräänannossa niin kertaakaan en ole semmoista kuvaa nähnyt että se kulkisi rehellisesti.ja ilman piuhoja.yms..Kannattaa miettiä hieman käytöstä tiedän että puhut aina hieman liioitellen ratsastustaitojasi. Ja En ole mikään kateellinen anonyymi ja olen puhelimmella niin en jaksa kirjautua."

Ensinnäkin sanonko muka aina et mennään metriä- en. Me ei edes hypätä kovin usein. Ja jos et oo nähny blogissani 100cm hyppykuvaa nii kannattaisko vaikka selata vähän taaksepäin, sieltä löytyy. Mitä väliä sillä on minkä kokoista luokkaa meen kisoissa? Oon eläessäni ollu vaan neljässä estekisassa joten kokemusta kisoista ei oo nii paljo nii en viitsi heti mihinkää metrin luokkaan mennä..

"Ja kun sun hevonen kulkee kuulemma aina peräänannossa niin kertaakaan en ole semmoista kuvaa nähnyt että se kulkisi rehellisesti..." -ei se kuljekkaan aina. En mielestäni kirjoita niin "yleellisesti" että, joo heppa meni koko tunnin peräänannossa ihan täydellisesti ja oon niin ja niin hyvä... nounou ja nou. Ja jos hevonen ei mee rehellisesti nii sillonhan se ei astu kunnolla alleen ja on notko selästään, eikö näin? Tosi on, aina ei mene hyvin, ei vaan kerta kaikkisesti ole päiväsi. Piuhoista että meidän tallilla aika suurella osalla hevosista käytetään lähes aina piuhoja kuten odilla kun se on jo niin vanha, ja jopa piuhojen kanssa hevosen voi ratsastaa "oikeaan muotoon". Ja kuvittelisin olevani tasolla HeC







Ja parhaista hetkistä ei ole aina kuvia koska kuvaajani kuten pikkuveljeni ja eräs kaverini ei ole kovin tietoisia milloin menee hyvin, vaan ottaa kuvia satunnaisesti jollain hetkellä. Voitte käsittää tämän turhanpäisenä selityksenä mutta näin  se vaan on! Jos tämä minun taidottomuuteni niin suuresti ärsyttää niin ei minun blogia ole pakko lukea :)  

Ja anteeks oli pakko tehdä tämä ku en aina voi vaa nyökkäillä ja olla vaan sanomatta mitään ja saapahan ano vastauksen kaikkeen..

maanantai 19. elokuuta 2013

Saanko luvan?

Heips! Oltiin siis sunnuntaina Kuopion musiikkikeskuksella Saanko luvan- tapahtumassa. Pikkuveli esiintyi siellä ja iskä toimi valomiehenä :) Esitykset oli tosi upeita ja tuli nähtyä paljon Tanssii tähtien kanssa ohjelman tanssiopettajia! 
Kuvia illasta...

















lauantai 17. elokuuta 2013

Into

Hei! Eilen oli taas ratsastustunti ja menin tällä kertaa Intolla ja nyt sillä ei ollut edes piuhoja. Tunti meni ihan mukavasti. Tehtävänä oli tehdä jokaisessa kulmassa voltti ja taivuttaa hevosta. Into alkoi jo myödätä niskastakin tosin kuralammikoista Into ei todellakaan tykkää koska silloin räiskyy mutaa nenulle, mutta kuivemmissa kohdissa meni hyvin!
Valitettavasti kukaan ei kuvannut minun kameralla, mutta onneksi sain kumminkin kuvia eräältä tallitytöltä joka kuvasi tunnin loppupuolella :)