keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

MAX


Viimeviikolla tiistaina menin risteytysponilla Maxilla, jolla en olekkaan mennyt taas pitkään aikaan. Mentiin tunnilla pöhkeenväistöjä käynnissä, ravissa sekä laukassa. Aluksi tuntui hankalalle, mutta melko nopasti sitten alkoi väistöt sujumaan. Laukassakin väistöt onnistui jotenkin, mutta ei kauhean selvää väistöä tullut, mutta tuli silti.

Ajattelin muutes värjätä hiusket melkein blondeiks ihan kokeilun vuoksi (olenko ihan hullu?):D Tummat hiusket käy mulle kyllä tosi kivasti, mutta vaaleita ei oo koskaan ollu nii tekis mieli kokeilla. Toki eihän niitä heti kyl takasin tummaks värjätä kun blondaus on kumminki hiuksille aika rankkaa.


väistöä nuolen suuntaan


nauratti kun väistöstä ei tullut mitään :D 

yllä olevat kuvat (c) Elppi

lauantaina vaan huvikseen meikkasin ja laitoin hiukset vaikkei ollut minnekkään menoa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Vili



Menin viime tiistaina pitkästä aikaa Vilillä. Kyllä tuntui ihan siltä etten osaa yhtään ratsastaa, kuinka surkea siinä oikeastaan olenkaan, ihan perus kouluratsastuksessa.... Muut menee niin hienosti Vilillä ja itse en saa sitä edes kulkemaan mitenkään päin. Mutta tuntiin! Oltiin siis ympyrällä missä aseteltiin heppoja, etsiskeltiin istuinluita ja katsottiin tarkemmin sitä käsien paikkaa. 
Tunnin jälkeen vein Vilin pesarille ja pesin sen jalat ja rapsutin vähän riviä. Sen jälkeen haettiin heppoja sisälle. Totti ja Aapo sai pikku hepulit sähkölangan pienestä "naks-äänestä".
Ennen omaa tuntia kuvasin Elpin tuntia ja sen jälkeen kuivitettiin karsinoita.

JA blogi onkin nyt saanut uutta ulkoasua :) tyttömäisen vaaleanpunaista!









uudet valkeat housut, vaaleanpunainen toppi ja harmaa t-paita, seppälästä.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kisat


Minulla oli sunnuntaina estekisat, niinkuin edellisessä postauksessa taisin mainita ja osallistuin niihin Intolla.

Aamulla satoi vettä, mutta onneksi minulla oli sadetakki! Kameralle minulla oli pieni pyyhe suojaksi. Kuvista tulikin ihan hyviä vaikka aurinko ei paistanut ja vettä satoi, mutta sadekkin kyllä loppui jossain välissä.
        Kun ensimmäinen luokka oli alkamassa ja olin juuri ottamassa kameran esiin niin kaksi tyttöä tuli pyytämään apua Kerma- hepan tarhasta hakemisessa. Eivät saaneet Kermaa tarhasta, koska Asca tuli väliin pomottaan Kermaa. Menin tarhaan, hätistin Ascan pois ja otin Kerman kiinni, sillä aikaa Asca hiippaili takaisin ja joudun hätyyttämään sen uudelleen pois ja sitten pääsimme tarhasta ja vein Kerman karsinaan.
        Opin radan melko nopeasti, mutta silti minua jännitti kamalasti ja pelotti että unohtaisin radan, tiputtaisin puomeja tai olisin liian hidas..ym. En yhtään tiedä miten aina stressaan ja panikoin kisoja, vaikka nämäkin oli vaan oman tallin kisat. Suunnitelmahan oli että yrittäisin ratsastaa vaan siistin puhtaan radan, mutta kyllä toisessa vaiheessa pistin Intoon vähän vauhtia ja yritin tehdä mahdollisimman nopeat tiet. Siinä minulla menikin sitten jalustin jalasta ja menin kaksi viimeistä estettä ilman toista jalustinta. Ratani jälkeen "kuulutettiin" että menin sillä hetkellä toiseksi ja olin iloinen että oltiin Inton kanssa niinkin nopeita vaikka toinen vaihe oli vähän räpellystä. Toivoin ettei kukaan menisi ajastani ohi ja ei mennytkään! 
        Voittajaan jäi muutama hupsu sekunnin sadasosa (jotain 0,10- 0,15s), mutta olen iloinen toisestakin sijasta, sillä viime estekisoista taitaa olla jo kohta vuosi. Into osallistui 4 ratsastajan kanssa kisoihin ja nappasikin jokaisen kanssa ruusukkeen!:D Hyvä heppa.
















perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hyppelyä


Tiistaina minulla oli hyppytunti ja menin puoliverisellä ruunalla nimeltä Into. En ole tosi pitkään aikaan hypännyt oikeasti esteitä, kun Nami ponilla ei oikein hypätä 60-70cm korkeampia, joten hieman "jännitti" estetunti. Into oli kumminkin tosi rauhallinen ainakin alussa ja sitten päästiin ihan kivaan vauhtiin kun päästiin esteitä nostamaan hieman ja pääsi kunnolla hyppäämään.

Niin ja painajaiseni kävi toteen ja minulla ei ollut minkäänlaisia ratsastukseen sopivia kenkiä mukana! Onneksi Elppi kuitenkin lainasi omia saappaitaan. Kiitos!


Kuvasin muiden hyppytuntia myös.








Sitten minun tuntiin

Ensin mentiin suoraa kahden esteen linjaa ja sitten tehtiin radanomaisia tehtäviä.




Korkeimmillaan esteet oli 80cm



Osallistun Intolla sunnuntaina oleviin estekisoihin 60cm luokkaan. Ja vastaan jo nyt miksi niin matalaan luokkaan: hankin nyt ensin sitä ratakokemusta ennenkuin menen korkeampiin luokkiin. Voin nyt keskittyä rauhassa radan ratsastamiseen, kun ei tarvitse miettiä mitään korkeuksia. 






Tunnin ainut "kielto", kun Inton askeleet ei mennyt oikein, niin se nätisti stoppasi vaan esteen eteen.
Tunti sujui tosi mukavasti ja nyt voin hyvillä mielin lähteä estekisoihin!



Mitä mieltä olette muuten mun esteistunnasta? käsillä kyllä voisi myödätä enemmän, mutta miten jalkojen laita? Onko ihan hyvässä kohdin?