sunnuntai 24. elokuuta 2014

Koulukisat pitkästä aikaa


Tänään minä olin koulukisoissa pitkästä aikaa ja minua jännitti aivan kamalasti, sillä edellisistä kisoista on aikaa. Osallistuin Maxilla luokkaan 2. Helppo C 2:2000.

Eilen illalla katsoin lähtöjärjestyksiä toivoen etten olisi ainakaan viimeinen, joka ratsastaisi Maxilla, koska useasti Max on totaalisesti hyytynyt radalle. No huomasinkin sitten että viimeisenähän minä sillä sitten menen..

Saavuin tallille tasan kolmelta ja menin ystäväni Sennin kanssa kentän reunalle seuraamaan kisan kulkua. Ensin oli luokka 3. Helppo B K.N. -special 2009 ja sen jälkeen luokka 1. harrasteluokan kouluohjelma 2003/2009 ja ihan viimeisenä luokka johon minä osallistuin eli luokka 2. Pahinta viimeisenä menossa on myös kun joutuu jännittämään. Odotellessa kertailin rataa etten vaan unohda sitä ja seurasin kuinka Max jaksaa puksuttaa 3 rataa ennen kuin minä pääsisin itse selkään.
          Max ei enää nostanut laukkaa kolmannen radan aikana ja minä jo kauhistelin että miten ihmeessä se jaksaa vielä minun kanssa mennä... Suunnitelmana kävellä mahdollisimman paljon ja muutaman kerran nostaa laukka, ettei toinen uuvu ihan liikaa.
          Kun pääsin selkään, Max tuntui tooooooosi tahmealta ja olin ihan kauhuissani. Kävelin jonkun aikaa ja rupesin sitten keräilemään ohjia ja tekemään ravisiirtymiä. Pikkuhiljaa Max tuntui koko ajan vaan paremmalle ja paremmalle. Kun annoin laukka-avut, niin mitään ei tapahtunut, sitten annoin avut uudelleen ja käytin samalla raippaa, niin Max teki pukin kuin mielenosoituksesi, ettei olisi millään halunnut laukata. Tämän jälkeen laukat nousikin ihan nätisti :D
       Ennen kuin menin radalle, yritin olla rasittamatta ratsuani liikkaa ja tein vaan ravi- käynti siirymisiä pitääkseni Maxin hereillä.

Rata meni suhteellisen hyvin, siitä huolimatta että Max ei enää jaksanut laukata kunnolla ja sen takia laukka oli lopussa melko katkinaista. Tällä kertaa en keskittynyt niinkään muotoon ratsastukseen, vaan hyvään tiehen, taivutuksiin ja tietty eteenpäinpyrkimykseen, koska Max oli mennyt jo useamman suorituksen päivän aikana. Kuvista sitten näinkin että se muoto olikin ihan nätisti tullut sinne itsestään :D


 Alkuverkka, kevyttäravia.



Alkuverkan laukkaa (bloggerin laatu..)


 Keskiympyrä vasemmalle: "hyvä tahti ja hyvä muoto"




 Keskikäyntiä: "hyvä siirtyminen"

Laukka keskiympyrä: "hieno tahti ja muoto, liian pieni" 



Olen tosi tyytyväinen tulokseen, joka oli 61,82% ja sijoitus 3/11. Max teki ehdottomasti parastaan kun jaksoi noin hiensti mennä vielä minunkin kanssa :)

Kiitokset aivan ihanista kuvista Senni!

lauantai 16. elokuuta 2014

Kysymyksiä tulemaan!


Noniin! Ajattelin tehdä pitkästä aikaa kysymyspostauksen, joten laittakaas kysymyksi tulemaan :) Voi kysyä harrastuksesta, arjesta, koulusta, mitä ikinä keksittekään.


perjantai 15. elokuuta 2014

Hevosen selässä jälleen


Moi! Eilen oli eka vakiotuntikesäloman jälkeen. Siirsinkin tänään tämän tuntini perjantaille, että kuka vaan on tallilla ja haluu kuvata mun tuntia niin tule vaan sanomaan :) Olisi mukava jos joku kerkeisi joskus muutaman kuvana nappaista.
          Tunti on siis estepainotteinen, mutta eilen harjoiteltiin sileällä puomeilla, esteistunnan kera. Max oli edellisen tunnin jäljiltä melko reipas ja tuntui jo alkutunnista tosi mukavalle ja pehmeälle ratsastaa. Tällä kertaa Max ei edes yrittänyt niin useasti painaa kuolaimen alle, karkuun ohjastuntumaa.



 Mites se minun jalka noin seikkailee :D



Huomasin kuvista myös kehitystä istunnasta, joka on tuntunut keikkuvan vähän missä sattuu, mutta nyt näissä suurimmassa osassa kuvia jo jopa istun suorassa. Tosiaan niin ei ollut joka kuvassa kuten tuossa alhaalla olevassa kuvassa ohjat on päässyt liian pitkiksi ja en älyy heti lyhentää niitä, niin istunta menee takakenoon ja kyynärpäät selän taakse. Pitää siis opetella pitämään ohjat käsissä :D





Tunnin jälkeen olin kohtuu tyytyväinen ponskuliin!

perjantai 8. elokuuta 2014

Koiria, kanoja, lampaita...


Moi! Viime viikko on ollut hyvinkin paljon eläimien kanssa oloa. Kävin lauantaina Savo Show:ssa, missä näkyikin paljon koiria. Itse olin bichon frise seurueen mukana. Näyttelyn jälkeen menin melkein suoraan sitten vahtimaan kahta samojedi tyttöstä ja illalla yhdeksän jälkeen pääsin kotiin. 

Heti seuraavana päivänä menin kaverin luo, jonka näin myös siellä koiranäyttelyssä. Me käytiin ulkoiluttamassa koiranpentuja ja käytiin rapsuttelemassa lampaita ja kanojakin käytiin katsomassa :D












Toinen oli ihan rötkylä :D





Tämä olikin sitten kuvapainotteisempi postaus.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Mökkielämää osa 2/2


Jatkoa edelliseen postaukseen..
Olin ystäväni Tuulin mökillä juhannukseen. Yritin joka ilta bongata auringonlaskua jos saisi hyviä kuvia, mutta enpä saanut toteutettua kaikkia ihania ideoita joita minulla oli :D Mökille oli siis vuokrattu kaksi issikkaa ja niiten kanssa maastoiltiin ja päästiin hyppäämään omatekemillä puomeilla, joista tuli ihan hienot!





Hepoiset nukkui päivällä ja me mentiin varovasti niiten luo ja napsaistiin muutamia kuvia





Juhannusyönä käytiin soutamassa 




Juhannusyönä valvottiin Tuulin kanssa puoli viiteen asti ja mentiin hevosilla katsomaan auringon nousua. Ei ihan koko nousua katsottu kun meille tuli niin kylmä..




Vikana päivänä ennen lähtöä ratsastin Vekulla (Kveikur). Käytiin ensin vetämässä maastolenkki, jonka jälkeen minä vielä hyppäsin Vekulla muutaman esteen. Korkeimmillaan este oli reilu 60cm, joka on vaellushepan kanssa yllättävän hyvä :D






Lopuksi juuri ennen lähtöä otettiin heppojen kanssa kuvia, joista tuli ihan söpöjä :)