Hei! olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani teille asiasta, joka aina välillä vähän painaa mieltäni. Tämä asia, joka painaa mieltäni on vanhempien kiinnostus ja tuki minun harrastustani kohtaan.
Aloitin ratsastuksen 9 vuotiaana ja alkuun vahnemmat osallistui paljonkin minun harrastukseeni. Vanhempani siis kävivät aina mukanani tallilla ja välillä ottivat jopa valokuviakin ja olivat mukana ensimmäisissä "kisoissani".
Sitten pikkuveljeni aloitti tanssiharrastuksensa ja meidän perheen elämä pyöri neljän vuoden ajan tanssin ympärillä. Oltiinpa missä tahansa, milloin tahansa, puheenaiheena: tanssi! Minun harrastus jäi totaalisesti tämän tanssibuumin varjoon ja minua suretti kun vanhemmat ei meinanneet edes muistaa toivottaa onnea kun lähdin ratsastuskisoihin. Eikä vanhempani ole kyllä pitkään aikaan käynytkään katsomassa kisojani, joka ei enää oikeastaan haittaa, koska Aatun kanssa kisatessa Iida tulee olemaan paikalla. Kerran minua harmitti tosi kovasti kun voitin ekaa kertaa estekisat ja palkintojen jaossa ajattelin vain, että vanhempani eivät nähneet sijoitustani..
Kun pikkuveljellä oli tanssikilpailut, oltiin aina koko perhe mukana kannustamassa ja valokuvaamassa, ja kisoja muuten käytiin paljon kiertämässä. Mietin syyksi miksi vanhempani ei koskaan tule katsomaan kisojani sen, että he eivät varmaan tykkää olla ulkona, olla tekemisissä eläinten kanssa, TAI heitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta asia ollenkaan. Tanssikilpailuissa saa sentään olla sisätiloissa, on musiikkia ja upeita vaatteita.
Kuten ratsastuksessa myös tanssissa on tasoja A,B,C jne. Kun veljeni harrasti tanssia, äiti tiesi tasan tarkkaan millä tasolla veljeni tanssi. Ja nyt voin laittaa vaikka pääni pantiksi, että äidillä ei ole mitään hajua millä tasolla minä tällä hetkellä ratsastan tai minkä tasoisia kisoja käyn. Tiedän, että vanhempani ei tiedä hevosista juurikaan mitään saati ratsastuskilpailuista, mutta tuskin tiesivät sen enempää tanssistakaan ennen kuin veli aloitti harrastuksen.
Kun pikkuveljeni tanssiharrastus vaihtui miekkailuun, ja minä sain ihanan vuokraponiinin Aatun niin tilanne on nyt hieman parempi. Pääsen nyt jopa käymään valmentajan yksityistunneilla. Silti vieläkin tuntuu, että vanhempien kiinnostus on pääasiassa veljen harrastuksessa. Etsitään seuraavia miekkailukisoja, hankitaan kisavarusteita. Ja kisavaatteista puheenollen, minulla ei ole
vieläkään kisavaatteita, joista olen yrittänyt äidilleni nätisti vihjailla. Aina se puheenaihe vaihtuu. Paras kait säästää rahaa ja ostaa itse..
Yhteen aikaan minua harmitti ja suututti aika kovasti se, että veljen harratus nostettiin jalustalle ja kaikki muu jäi varjoon. En tiedä oliko se lapsellista pahoittaa mieltä asiasta, mutta olisihan se kiva että vanhemmat vähän osoittaisivat kiinnostusta ja tukea minunkin harrastustani kohtaan.
Tässä nyt ajatusteni purku. Millään tavalla ei siis ollut nyt tarkoitus mollata tai vähätellä vanhempiani. Olen kiitollinen vanhemmille, että he ovat maksaneet harrastustani joka on kallis ja olen myös todella kiitollinen
kummitädilleni, joka sponssaa minun harrastustani, joka minulle lähellä sydäntä.
estevalkka 2013
Miten teidän vanhemmat suhtautuu/tukee teidän harrastuksiinne?
Ovatko he mukana kisoissasi?